Matkakertomukset

Retki Tampereelle Työväenmuseo Wertaalle tiistaina 1.9.2026
Kallion-Vallilan eläkeläiset valokuvanäyttelyä avaamassa Tampereella

Kallion-Vallilan eläkeläisten valokuvakerhon Eläkepäiviä-näyttely avattiin Tampereella Työväenmuseo Werstaalla yhteisögalleria Komuutissa tiistaina 1. syyskuuta. Näyttely on kolmas kerhon yhteisnäyttely, joka kertoo tällä kertaa eläkeläisten jokapäiväisestä elämästä ja lähipiiristä. Näyttelyn on kuratoinut palkittu valokuvaaja ja alan opettaja Leena Saraste (s.1942), joka on vaikuttanut monipuolisesti valokuvaamisen kehitykseen Suomessa.

Näyttelyn avasi kerhon vetäjä Toivo Koivisto, joka esitteli kuvien kautta, millaista eläkeläisen arki ja juhlahetki kaupunkioloissa. Kuvista tulee hyvin esille eläkeläisen haasteet hoitaa tavallisen elämänsä tarpeita, oli sitten kesä tai talvi ja toisaalta istua rauhassa kauniina päivänä ihmettelemässä ohikulkevaa elämää yksin. Elämässä on kuitenkin mukaviakin hetkiä harrastusten parissa, lämpöä ja läheisyyttä toisen ihmisen seurassa.

Avajaisiin oli kokoontunut joukko Kallion-Vallilan eläkeläisiä ja Tampereen eläkeläiset ry:n jäseniä. Tampereen yhdistyksen taloudenhoitaja Aarno Karjalainen on toiminut näyttelyn ideoijana ja yhteyshenkilönä. Valokuvia otti ahkerasti Tampereen yhdistyksen kamerakerhon valokuvaaja Aki Alakoski. Paikalla olivat myös Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio, museolehtori Hanna Yli-Hinkkala ja näyttelypäällikkö Linda Heinonen.

Wertaalla meille oli järjestetty aluksi opastus museolehtori Hanna Yli-Hinkklan johdolla museon muihin näyttelyihin mm. Tampereen kasvuun ja kehitykseen vaikuttaneen kauppaneuvos Kalle Kaiharin monivaiheiseen elämään ja Rikoksetta rangaistut -näyttelyyn, joka kertoo työlaitosten historiasta Suomessa. Tilaisuudessa Toivo Koivisto ja Erkki Tolonen luovuttivat yhdistyksen puolesta Pirkko Kaskikorven 65-vuotishistoriikkimme kirjan kuvaryhmässä mukana olleina sekä Tampereen eläkeläisyhdistykselle Aarno Karjalaiselle että työväenmuseon kokoelmiin näyttelypäällikkö Linda Heinoselle.

Ennen Werstaan päätapahtumaa Helsingistä junalla tullut joukko kävi tutustumassa Tampereen maineikkaaseen kauppahalliin sekä maittavalla buffet-lounaalla Finlaysonin alueen lähistöllä Näsilinnankadulla. Tampereen oppaana meillä kaupunkia hyvin tunteva Toivo-Topi- Koivisto. Niinpä tutustuimme myös lyhyesti Valokuvakeskus Nykyaikaan. Päivä oli kaunis ja sitä olisi voinut jatkaa vielä pitempäänkin. Kytemään jäi se, että koska tullaan uudestaan.
Teksti: Kirsi Nyman

Kuvia retkestä Kuva-albumissa tästä
kuvat: Aki Alakoski ja Toivo Koivisto

 

Retki Uunisaareen 15.7.2026

Helteisenä keskiviikkona 15.7.26 asteli iloisesti rupatteleva eläkeläisjoukko Kaivopuiston edustalla sijaitsevalta Kompassilaiturilta noin kahden minuutin meriristeilylle. Mukana oli Kallion-Vallilan eläkeläisten valokuvauskerholaisia ystävineen. Risteilyn määräsatama on Uunisaaressa, joka muodostuu kahdesta, toisiinsa kapealla salmella erottuvasta saaresta: Pohjois- ja Etelä-Uunisaaresta.

Saarten ilme on kallioista, voi ihailla laajoja laakeita kallioita, välissä runsaasti tyypillistä saaristolaiskasvillisuutta. Näkymät avautuvat aavalle merelle.

Pohjoisella Uunisaarella on vanha teollisuusrakennus, joka toimii nykyisin ravintolana. Aiemmin saarella on ollut mm. vernissatehdas ja öljytehdas ja siellä on myös valmistettu ruumisarkkuja. Historiaan voi tutustua tarkemmin vaikka Wikipediasta. Nykyisin saari toimii virkistysalueena uimarantoineen ja saunoineen.

Uunisaaresta on silta aallonmurtajaa pitkin viereiselle Liuskesaarelle, jossa sijaitsee mm. pursiseura Helsingfors Segelsällskapet, omine ja vierasvenesatamineen, sekä pursiseuran ravintola ja paviljonki, joka on ke-la iltaisin avoinna myös suurelle yleisölle.

Talviaikaan marraskuusta huhtikuulle Uunisaareen pääsee ponttoonisiltaa pitkin, kesäaikaan sillan korvaa mainittu lauttayhteys.

Teksti ja kuvat: Kirsti Laurinolli
Retken kuvia löytyy kuva-albumista tästä linkistä

 

Retki Nuuksioon

Aurinkoisena torstaina 27.8. lastautui reipas eläkeläisjoukko kahteen bussiin. Autojen päämääränä oli Eläkeläisten Helsingin aluejärjestön luontoretki Nuuksion kansallispuistoon. Suurelle osalle matkaajista Nuuksio on entuudestaan tuttu. Sen voi todeta, miten paljon käsiä nousi, kun Topi matkanjohtajana kysyi, kuka on ennen käynyt paikassa. Omasta Nuuksioretkestäni on jo vierähtänyt yli 40 vuotta. Silloinen retki taittui pyöräillen ja telttaillen. Kuitenkin kuvasin nyt samaa kallionäkymää puhelimella kuin silloin musta-valkofilmille ja oikealla kameralla.

Puistoa ei turhaan sanota pääkaupunkiseudun vihreäksi keitaaksi. Nuuksion ensimmäiset osat nousivat merestä jo yli 9000 vuotta sitten. Sen voi hyvin uskoa, kun katselee kallion juurelta jykeviä luonnon muovaamia sammaleiden peittämiä pystysuoraan kohoavia seinämiä. Aika pieneksi siinä tuntee itsensä. Kuitenkin tuolloin alueelle on tullut myös jo asutusta.

Jo 1950-luvulla edistyneemmät esittivät Nuuksiota luonnonsuojelualueeksi, kuitenkin kansallispuisto perustettiin vasta 1.3.1994. Se on kooltaan 56 neliökilometriä.

Nuuksiolle tunnusomaista maastoa ovat paitsi jylhät kalliot, myös lukuisat pienet lammet, pienet järvet ja purot. Alueella on yli 80 pientä lampea ja järveä. On mäntykankaita, tiheitä kuusikoita ja puronotkoja.

Nuuksiossa elää runsaasti lahopuista riippuvaisia kääpiä, hyönteisiä ja lintuja. Myös liito-orava viihtyy puistossa, se onkin puiston tunnuseläin.

Loppukesän päivänä emme suinkaan ehtineet tutustua kuin murto-osaan alueen hienouksista, lähinnä vaelsimme ja ihmettelimme Haukkalammen ja Mustan lammen ympäristöä. Jotkut nopsakinttuisimmat ehtivät kiertää pidemmän reitin, jokainen kulki jaksamisensa mukaan. Luulenpa, että monen mieleen jäi ajatus paikalle palaamisesta, etsimään yhä uusia polkuja. Se onkin hyvin mahdollista, sillä paikalle pääsee myös HSL:n bussilla aivan luontokeskuksen viereen.

Runsaan lounaan jälkeen Luontokeskus Haltiassa oli myös mahdollisuus tutustua sen näyttelyihin ja verrytellä vaikka porrastreenillä Nuuksion Pitkäjärven rantaan ennen kotimatkaa. Kyllä voimaannuimme, metsän tuoksut ja raikkaus hemmottelivat syysauringon lisäksi, saimme metsänhengen energiaa pitkälle syksyyn.

Kuvia retkestä Kuva-albumissa ja tästä linkistä

Teksti: Kirsti Laurinolli
Kuvat: Marketta Salin

 

Vuosaarenretki 10.6.2026

Kallion-Vallilan eläkeläiset tekivät puolilta päivin alkaneen meriretken keskiviikkona 10. kesäkuuta. Mukaan olisi mahtunut enemmänkin väkeä, mutta aamutuntien sade taisi karkottaa osan jäämään sisätiloihin.

FRS Finlandin liikennöi vesibusseilla keväästä syksyyn mm. itäistä saaristoreittiä Meritullintorilta Kruununhaasta Vuosaareen ja me tulimme kyytiin Mustikkamaan kyljestä Parrulaiturilta Kalasataman kaupunginosasta.

Matka kulkee ensin Herttoniemeen ja sisältää Laajasalon Degerön kapean kanavan läpiajon. Kanavan oikea nimi on Laajasalon kanava, joka erottaa Tammisalon Laajasalosta. Kanavan historia ulottuu 1800-luvulle.  Kanavassa on automaattinen liikennevalojärjestelmä ohjaamassa liikennettä.

Reitti jatkuu Kallahdella Vartiosaaren, Kotiluodon, Kivisaaren, Satamasaaren, Malkasaaren, Iso Iiluodon, Leikosaaren ja Neitsytsaaren kautta perille Vuosaareen.   Osa saarista on yksityisessä omistuksessa ja niiden vierailuun tarvitaan erillinen lupa. Matkaan kuuluu kaksi ja puoli tuntia.

Eläkeläiselle suora yhdensuuntainen matka maksoi 7,75 euroa. Matkaa voi monipuolistaa poikkeamalla laivasta ja jatkaa matkaa seuraavalla vuorolla. Saarihyppelyn lippu maksaa sitten enemmän.

Vesibussissa on kahvio, josta voi ostaa virvokkeita ja pientä syötävää.

Aamun sateista ei matkalla ollut tietoakaan ja aurinko paistoi kesäisesti. Tuulelta emme kuitenkaan välttyneet. Meressä näkyi ihan kunnolla jo vaahtopäitä ja meri näytti voimaansa. Vuosaaren laituriin kiinnittyminen ei sujunut vesibussin kapteeniltakaan ihan yksinkertaisesti, vaan vesibussia oli käännettävä ja mentävä laiturille tavallisesta tavasta poiketen. Kuivalle maalle päästyämme suuntasimme Vuosaaressa metrolle ja raiteilla kohti tuttuja kaupunginosia.

Teksti: Kirsi Nyman
Toivo Koiviston ottamia kuvia retkestä löytyy tästä linkistä.

 

Eläkeläisten aluejärjestön retki Salmen ulkoilualueelle 18.9.2025

Raikasta ilmaa, iloista seuraa ja joidenkin koriin sieniäkin. Tätä koettiin Eläkeläisten aluejärjestön retkellä Salmen ulkoilualueelle Vihdissä.

Teksti ja kuvat Marketta Salin

 

 

 

Kivisaari11.6.2025
Tulipa korkattua meriristeilyreitti Kalasatamasta Kivisaareen 11.6.2025. Aamuvuorolla 9 maissa oltiin pienellä porukalla liikkeellä ja säätila oli ennusteen mukainen eli varsin kostea. Venematka kesti tunti ja 15 minuuttia.

Kivisaari on monille rippukoululaisille tuttu paikka ja niinpä mukana oli entisiä leiriläisiä 60-70 vuoden takaa. Matkalla ja saaressa muistelivat nuoruuden kokemuksia ja paikkoja. Polut ja mäet ehkäpä tulleet jyrkemmiksi. Saaressa on myös Merilinna ravintola ja majoitustoimintaa. Viereisessä Karhusaaressa grillipaikan puut olivat kuivia ja joten tulet ja makkarat tuli helposti paisteltua. Paluumatkan voi suunnata joko Vuosaareen tai palata samaa reittiä lähtöpaikkaan.

Teksti Toivo Koiviston. Linkki kuviin tästä.

 

Eläkeläisten Hgin aluejärjestön järjestämä kulttuuri- ja virkistäytymisretki 5.6.2025. 

Tulipa oltua mukana Eläkeläisten Hgin aluejärjestön järjestämällä kulttuuri- ja virkistäytymisretkellä 5.6.2025 kohteena Kotka ja Langinkoski. Olimme kahdella bussilla liikkeellä. Merimuseo Vellamossa oli opastettu kierros ja sen päälle maittava lounas ravintola Laakongissa.

Tunnin opastettu kiertoajelu Kotkan nähtävyyksiä katsoen. Sattui kierroksen ajaksi melkoinen sadekuuro, joka onneksi päättyi kun alkoi meriristeily kahdella laivalla. Näimme kaupungin upeat maisemat ja kuulimme hienosti kerrotut tarinat teollisuuslaitoksien ja talojen historiasta matkalla kohti Langinkoskea.

Langinkoskella jälleen opastettu kiertokävely tutustuen alueen historiaan sekä tutustuminen itse keisarin kalamajaan. Päälle nautittiin kahvit marjapiirakan kera.

Kulttuuriretki päättyi kauniissa aurinkoisessa säässä klo 19 maissa lähtöpisteessä.

Katso Toivo Koiviston ottamat kuvat kuva-albumista. Tässä linkki kuviin

 

Kallion-Vallilan eläkeläiset ry:n kulttuuriretki 

Kun aurinko oli noussut torstaina 22. toukokuuta Rautatientorin kattojen ylle, aamutuuli puhalteli vilpoisesti ja lehmuksetkin olivat saaneet hennon vihreän hunnun, alkoi Kallion-Vallilan eläkeläisten kiintoisa matka umpipunaisella linjurilla kohti Iittalaa.

Määränpäänä oli Naivistit Iittalassa -kesänäyttely 2025 nimeltään Kaltevalla pinnalla. Esillä on niin maalaustaidetta, keramiikkaa, grafiikkaa, tekstiilitaidetta, lasitaidetta ja erilaisia sekatekniikoita käyttäviä teoksia viideltä kymmeneltä eri taiteilijalta.

Näyttely sijaitsee vanhassa tutusti narahtelevassa koulurakennuksessa kahdessa kerroksessa. Tila tulvii päivänvaloa ja saa aikaan kotoisan tunnelman. Se sopii hyvin näyttelyn teemaan.

Näyttelyn on Kuratoinut Veikko Halmetoja, nyt jo viidettä kertaa. Halmetoja toivoo, että näyttely saa ajatukset virtaamaan ja hymyn huulille. Vaikka maailma on luisussa, meillä on oikeus hetkeksi sukeltaa näiden teosten paitsi kannanottoihin, myös tilaan, jossa meitä ympäröi lempeä nauru, ystävyys ja lämpö.

Näyttely on avoinna elokuun loppuun asti.

Iittalassa saattoi myös tarkastella viereisellä tontilla Lasimuseossa vaikka, miten lasilintu syntyy tai millaisia työvälineitä lasitaiteilija työssään käyttää tai eri lasitaiteilijoiden kädenjälkeä eri aikoina.

Eikä naivismi loppunut siihen. Saavuimme Hattulaan. Kaarsimme kukkivien tuomien reunustamaa Pyhän Ristin tietä Pyhän Ristin kirkolle. Se on yksi harvoista keskiaikaisista tiilikirkoistamme ja niistä komeimpia. Sen sisälaivoissa on runsas ja kertova Al-secco -menetelmällä toteutettu kalkkimaalauskoristelu 1510-luvulta. Lisäksi kirkossa on Liedon mestarin -koulukunnan puuveistoksia. Näiden maalausten innoittamana on syntynyt myös mm. Anneli Kannon tunnettu Rottien Pyhimys -romaani. Kannattaa tutustua.

Paluumatka hurahti kulttuurista kylläisenä rupatellen ja näyttelyiden tuntoja pohdiskellen. Ehkä syntyi myös uusia tuttavuuksia.

Kirsti Laurinolli

Katso retkikuvia Kuva-albumista